hetki (hui, enemmänkin) on vierähtänyt siitä, kun viimeksi kirjoitin tänne. syynä pitkään hiljaisuuteen on ollut aherrus, ja luomisen tuska lopputyön parissa, joka nyt on VALMIS - ihanaa :D:D tämän viikon jälkeen mulla ei olekaan muuta kun aikaa, ja töitä.

viime viikonloppuna mulla oli synttärit. rakas vei mut lahjaksi tallinnaan. lähdimme matkaan aikaisin lauantaiaamuna. menomatka rosellalla humppatansseissa oli karu, ja samalla koominen. päästyämme perille, veimme tavarat hotellille ja lähdimme syömään ystäväpariskunnan kanssa. loistavan aterian jälkeen palasimme hotellille viettämään iltaa ja vaihtamaan vaatetusta illan menoja varten. päädyin pitkällisen harkinnan jälkeen mustaan minihameeseen, valkoiseen lyhythihaiseen kauluspaitaan ja mustaan kravattiin. hiukset puoliksi auki, kiharoilla ja pannalla. jalassa saappaat. päädyimme paikalliseen yökerhoon, ja sain (liiankin) läheistä ihastusta, mikä oli sinänsä imartelevaa, sillä ainakin oma kulta tais huomata markkina-arvoni (oon kamala, kun sanon näin ääneen, tiedän sen), mutta kukapa nainen EI nauttisi siitä, että joku joskus silloin tällöin kohottaa ruoskittua itsetuntoa.

sunnuntaina oli shoppailupäivä. veljen lapsille löytyi joululahjat, samoin miehelle: kengät ja paita. ja mikä parasta, saan maailman ihanimman joululahjan, vai pitäiskö sanoa lahjat: KENGÄT, jotka on ihanan mauttomuuden ja tyylikkyyden sekoitukset; vihertävät korkeakorkoiset lyhytvartiset saappaat / nilkkurit.. laitan kuvia, mutta vasta joulun jälkeen! ja mikä parasta, nelliina: sain tänään vihdoin kameraan johdon, joten tästä eteenpäin blogiani koristaa tai kauhistuttaa kuvatukset MINUSTA, tai ainakin vaatteistani.

luulisi, että asiaa riittää näinkin pitkän tauon jälkeen, mutta täytyy sanoa, että pää on tyhjä. blank. ehkä se on sallittua kymmenen tunnin työpäivän jälkeen.